Ioi

Voi olla että aika ajoin vierailen /mu/uan musiikkiaiheisella keskustelupalstalla ja annan asian ehkä häpeällisen paljon näkyä musiikissa johon olen viimeisen vuoden aikana tutustunut ja tykästynyt. On myös ollut useita artisteja ja levyjä joille olen antanut nihkeän ensikuuntelun jälkeen "toisen mahdollisuuden" vain koska niillä on memeettinen status. Eräs tälläinen artisti on Death Grips. Niille jotka eivät yhtyettä tunne - Death grips on kokeellista hip-hop musiikkia joka on tunnettu agressiivisuudestaan. Levyn kansia selaamalla saa melkoisen kuvan yhtyeestä.

ei kuvattuna: andogyyninen sadomasokismi, penikset

On paljon puhetta, että yhtyeestä pidettäisiin laajalti lähinnä kahdesta syystä: tnd10/10 ja edgyhipstercred. Tähän on vaikea ottaa kantaa, muuten kuin toteamalla että on laaja määrä ihmisiä jotka pitävät artistin tuotannosta tietämättä sen statuksesta internetin syövereissä. Puhumattakaan siitä että itse ainakin elän illuusiossa että pitäisin bändistä omana itsenään. Onhan yhtyeellä monia arvostettavia ominaisuuksia: innovatiivisuus, virtuositeetti puhumattakaan tarttuvista biiseistä! Tekee mieli rikkoa vaan kamaa, sillee hyvällä tavalla.

Mutta miksi puolustelen mielipidettäni bändistä? Onko nykyään väärin tykätä asioista joista muut tykkäävät, onko hipster-mindset menossa jo seuraavalle tasolle."Voin tykätä vain musiikista josta muut jotka eivät voi tykätä musiikista jota kuuntelee kukaan muu eivät pidä" Aivoni eivät sulata sitä tasoa. Mutta ei, en halua puolustella. Vaan kommentoida yhtyeen viimeisintä levyä ja sen arvostelua sekä erään tietyn arvostelun seurauksia.

Viime viikolla, ilman mitään suoraa varoitusta yhtye julkaisi uuden levynsä. Fanit haltioituivat vaikka MC Riden vokaaleja olikin vähennetty huimasti ja musiikin luonne oli muuttunut entistäkin sähköisemmäksi ja kokeellisemmaksi. Muutama AOTY huutokin kuului sieltä täältä. Minä yhdyin näihin huutoihin, meno oli sekopäistä ja muutama kieli poskessa tehty tanssittava biisi upposivat syvään. Sitten tapahtui kamalaa, Bändin maineeseen nostanut vloggaaja/musiikkikriitikko Anthony Fantano antoi levylle murska-arvostelut (6/10), yhtäkkiä levyn diggaamisesta tuli kiellettyä ja koko homma julistettiin pannaan. Minä annan vitut tollaisesta ja kuuntelen entistä lujemmalla. Ehkä tämä on se taso joka erottaa trendeilijät diggareista. noided4life.

Täysin asiaan liittymättömänä...
Ostin ensimmäistä kertaa videopelin 80´% sen soundtrackin vuoksi, kyseessähän on siis Scott Pilgrim vs. the world johon musiikit teki chiptune-superstara Anamanaguchi.. Pelissä on tehty retrovideopelejä nostalgioivasta  elokuvasta/sarjakuvasta autenttinen beat-em up peli jonka musiikeista vastaava anamanaguchi puolestaan tekee retrovideopelejä nostalgioivaa musiikkia pääsoittiminaan hakkeroidut gameboyt ja NES:it.

ei.

Julkaisu on siis kokonaisuudessaan melko lailla verrannollinen megaman 10 retrofiilistelyihin. Suurin ongelma Näissä retrofiilistelypeleissä ja chiptunessa musiikkigenrenä on niiden tapa edellyttää kuuntelijalta/pelaajalta >9k tuntia vanhojen pelikoneiden ääressä ja sitä kautta oppia arvostamaan niiden estetiikkaa. Mut tää ainaki vie takas siihe aikaa ku natiaisena olin palikka kourassa sienimaassa.


haa pääsinpä paasaamaan musiikista joka ei ole niin jaakon juttu, saa nähdä miten punaparta reagoi...
Nyt sitä musiikkia!

 Death Grips - Birds
Uudelta levyltä lohkaistu sinkku, mahdollisesti albumin helpoiten lähestyttävä kappale. Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen lyriikoiden merkityksestä. Parhaita teorioita ovat Kanye West, Lennokkihyökkäykset ja miesprostituoidut.

 Anamanaguchi - Scott Pilgrim Anthem
 Ehkä muistettavin biisi soundtrackilta on ylläripylläri sen pääteema. Kitara on ehkä bändin muuta tuotantoa enemmän esillä, mikä on kummallista. Top-raita anygays

Ääniä joita kuulen ja näen

Tervehdys kaikille, ainakin Allanille, täältä Rusan sumuisilta nummilta tänä hyisenä marraskuun päivänä!


Ensimmäistä kertaa nyt johonkin blogiin kirjoitan tai ylipäätänsä ajatuksia ylös koulun ulkopuolella joten en oikein tiedä miten tämä menee. Uskoakseni ideana on se että se voi mennä miten haluaa, tekstin pitää näyttää kirjoittajaltaan. Visuaalinen puolihan on kuulemma aina puolet tekstistä, oli se sitten konreettisesti havaittavissa tai sellaisena yläpuolella roikkuvana raskaana kattona joka auttaa yleisen tunteen luomisessa.
  
Mutta en tullut puhumaan teille tänään tänne blogikirjoitusten filosofiasta, tai edes tekniikasta, vaan antamaan oman lahjani musiikkimaailmalle tälläisessä kansainvälisen internet-tietoverkon muodossa. Ideana olisi puhua musiikista niin vapaasti kuin mahdollista. Mikä tahansa musiikkin liittyvä idea mieleen pälkähtäisikin se kuuluisi tänne. Oli se sitten jonkun Ghanalaisen jazzfunksoulhirviöhauskamies artistin keikan mielettömyys tai se että joku tietty kappale tulee koko ajan ipodin shuffle-toiminnolla samassa kohtaa (oikeasti, miksi?). Joten ehkä nyt teen tälläisen pikaisen esittelyn itsestäni ja pureudun johonkin tällä hetkellä itseäni koskettavaan ja lähiaikoina tapahtuneeseen asiaan. Myöhemmin voin sitten kertoa lempikeikoistani, lempilevyistäni, lempikappaleista jne jne. Voi olla että julkaisen jotain omaakin materiaali, enpäs tiedä. Soundcloud on aika avoin ja helppo.

                                           (Tähän on tarkoitus pyrkiä, inspiraationi suurin lähde)

Olen käynyt elämässäni aika monta genreä läpi. Olen sellainen tyyppi kun jostain innostun, niin on pakko kuulla ja tietää siitä kaikki ja kuunnella sitä koko ajan. Näin olen käynyt läpi West Coast/G-Funk/Old School/Gangsta rap -ajat, proge -ajat, funk -ajat, indiehöpelöinti -ajat ja pop-ajat. Nyt minua odottaa edessä 50 -ja 60-luvun musiikki, americana ja roots -vaikutteinen musiikki. Koska tyylini kuunnella musiikkia on aika paljon yksi genre/artisti kerralla, jossain vaiheessa palan loppuun tiettyä musiikkia ja vaikka jotain siitä jää aina käteen, joko päässäni olevaan suureen datapankkiin tai äänityksiini jota olen tiettyä tyyliä kuunnellessani tehnyt, unohdan genren kuitenkin pääasiassa enkä varmaan palaa asiaan vähään aikaan. Innolla odotan mikä on seuraava vaihe!! Parasta on kun ei voi tietää, silloin korville pamahtaa jotain täysin uudella tavaa kaunista ja sitä sitten tulee kuunneltua taas vuoden päivät.

Kerroin että esittelisin itseäni, mutta ehkä parhaiten voin esitellä itseni musiikin ja tällä hetkellä rakkaimman artistin eli Bruce Springsteenin kautta. En tiedä miksi rakastan hänen musiikkiaan ja kaveria itseään niin paljon koska Brucen musiikkihan mielletään aina jonkinlaiseksi ultimaattiseksi dadrockiksi. Mutta ehkä se on vain tämä elämän tilanne ja tämä luonteeni, aina seikkailun janoinen, halu paeta jonnekin, ehkä sinne kuuluisalle Thunder Roadille. Paikkaan jossa voi olla välittämättä ajasta. Jos voisin suositella yhtä levyä kuunneltavaksi tässä elämän vaiheessa kun on halu itsenäistyä ja nähdä maailmaa, niin se levy oisi Bruce Born To Run. Täydellinen albumi kaikin puolin, sekä musiikkillisesti että lyyrisesti. Se tiivistää halun paeta, karata, seikkailla paremmin kuin mikään muu asia ehkä John Kerouacin On The Road-kirjaa lukuunottamatta. Ja siellä on kappale Thunder Road. Joka sai minut haukkomaan henkeäni kun sen ensimmäisen kerran kuulin, se oli kuin kutsu johonkin suurempaan. "It's a town full of losers, I'm pulling out here to win!". Kirjotan myöhemmin Brucelle oman ja pitkän tekstin mutta nyt esitelläksi itseni joudun jo vähän spoilailemaan. Tässä kuunneltavaksi kaksi biisiä, jotka tiivistävät minut ja tunteeni tällä hetkellä.

Vielä kerran Bruce Springsteen & The E Street Band

                                               (Thunder Road Live 1985 Los Angeles)

                                         (Jos Thunder Road on koko vuoden kappale, tämä on
                                           syksyn. Racing in the street.)

Se niistä esittelyistä. Ajattelin että voisin myös alkaa joka viikko postaa viikon kappaleen ja kertoa vähän fiiliksistä, ehkä jopa jotain taustatietoa. Nyt kun Allanille jotain pitää heittää niin tässä eräs artisti jonka randomisti nappasin kirjaston uutuuksista. Random folkprogehässäkkä, kuulemma vielä älyttömän hyvä livenä. Ja ihan eteeristä musiikkia ne soittaa.

                                                           (Metsäistä, hyvin metsäistä)
That's all folks tällä kertaa!! Musiikillisiin tapaamisiin,

Jaakko